Kesäkuun viimeinen viikko Kallvik - Gunbodahamn - Ratan - Holmön - Umeå

Sunnuntain aamiaisen selfie (Robertin) Ruotsinrannikkomelojien kanssa. Olipa kiva, ehtiä vaihtaa kuulumisia muutenkin kuin vain ohimennen.

Kun seurasimme melojien matkan edistymistä ennen ja jälkeen tapaamistamme Kallvikenissä, niin heidän päivämatkansa meloen oli kaksinkertainen verrattuna meidän purjehtimiseen. 

Kallvikenistä lähdimme sunnuntaina suotuisten tuulien siivittämänä. Ihan vaan istuskeltiin, ja tuuli meitä kuljetti kohti päämäärää, Gumbodhamnin venekerhon satamaan ja huoltotilat olivat yhteiset asuntovaunualueen kanssa.  Olimme taasen ainoa vierasvene, joten ruuhkaa ei ollut. Kesähelle tuli vastaan satamassa. Laitoin sortsihameen ja lähdin koirien kanssa kävelylle. Ja niin saapui pilvet ja kalsa tuuli. Siihen loppui se kesä, vaikka Vana tuossa alemmassa kuvassa ilta-auringossa viihtyy.

Vana on niin onnellinen, kun voi köllötellä veneessä myös ulkosalla.

Venesataman vierestä meni hieno metsäautotie, piti vähän käskytellä koiria ja kun oli niin kutsuvan pehmeä maasto, niin otin jopa pallon esiin, kun Vana ja Prikka olivat näyttäneet kauniisti malttia.

Olisikohan tuo kettu hanhien pelotin? Ainakaan emme nähneet yhtään jätöksiä nurmikkoalueille emmekä rannassa. Useassa satamassa laiturit ovat olleet ikävän likaisia.

Lähdimme Gunbodahamnista unelmana päästä 70 km päähän Holmön saareen. Mutta mutta puuskatuulet oli aikamoiset ja pieni Kikatella keikkui kovassa aallokossa, kylkimyyryä edettiin eteenpäin. Joten etsiydyimme puolta lähemmäs Ratanin venesatamaan, missä sikeät unet maittoi vahtikoiralle. Takana näkyvää katamaraania korjattiin urakalla koko illan.
Ensimmäisen kerran saavuimme vierasvenesatamaan, jossa oli veneitä veneitä ennen meitä! Kaiken lisäksi kaksi veneistä oli suomalaisia ja he tulivatkin laiturille näyttämään meille mihin paikkaan kannattaa tulla, kun näkivät meidän epäröivän, että mihin koloon mahdumme.
Seuraavana päivänä lähdimme Katamaranin perässä Holmööhön ja kovin huolestuttavalta vaikutti niin veneen kuin vanhojen purjehtijoiden kunto. 

Ihana ulkoota ja sisältä - Ratanin palvelut.

Ratan sekä Kallvik, muutama yötä aiemmin, ovat molemmat vanhoja satamia, tärkeitä satamia rahtilaivojen valtakaudella, Ratanin sanottiin olleen tärkein satama Tukholman ja Haaparannan välillä 1800- ja 1900-luvulla.

Hyväkuntoisia pyöriä ja veneitä oli vuokrattavissa ylemmän kuvan tiloissa. Ihan mielellään olisi lähtenyt kaupparetkelle kymmenen kilsan päähän Ratanin pyörillä.

Mukavat kävelymaastot ja kauniin kesäiset tienvieret oli Ratanissakin.

Aamukävelyllä mennään yleensä kirmaten, jos vain olosuhteet suovat.

On Ruotsissakin sodittu Venäjän kanssa

Vedenkorkeutta on mitattu Ratanin niemessä vuosisatoja. Talon kulmalle asti on vesi yltänyt 300 vuotta sitten. Nyt Ratanissa on hieman modernimpi mittaus maan kohoamiseen nykyisen sataman vieressä.

Ratanista pääsimme taas erittäin suosiollisessa tuulessa Holmön saareen. 21 km meni joutuisasti kahdessa tunnissa, meidän vain istuskellessa. Puolessa välin tosin tuuli piti lyhyen mutta täydellisen tauon.

Holmön venemuseoon isoin, jonka olemme nähneet. Saaressa on myös kauppa ja ravintola.

Holmön vaikutti kovasti Hailuodon ruotsalaiselta vastineelta. Saarelle on säännöllinen lossiyhteys, 45 minuuttia, ja saarella on Ruotsin aurinkoisemman paikan maine. Meillä oli taas naapureita satamassa, ensin pari ruotsalaista (tai suomenruotsalaista) venenaapuria ja heidän lähdettyä pari saksalaista. Olipa kiva saada viettää aikaa yhdessä. Minä tosin kieltäydyin toisesta viinilasista, kun olin jo syönyt yhden päivällä, meni glas ja glass sekaisin!

Taas oli hienot retkipolut ihan, nämä kuvat sataman takaata lähtevältä reitiltä, kuvan niitty tuli vastaan toisena Holmön päivänä, kun poikkesimme vielä kirkko-kylttiä seuraten "kirkonkylälle", missä näimme aikamoiset parimetriset verkkoaitaukset kirkon ja hautausmaan ympärillä kuin myös joissain pihoissakin.

Holmön ja Bjurklubbenin kävelyillä oli jopa kesäiset ilmat, kuvassa kesäistä kirkonkylää

Välillä on sileämpää kalliota

ja välillä rosoisempaa

Unet maittaa hyvän lenkin päälle!

Naapuriin tuli Luleån satamasta tuttu saksalaisvene sheltteineen

Veneen varustukseen kuuluu tänäkin vuonna fillari. Kolmessa viimeisessä paikassa on ollut satamassa ilmaisia hyviä pyöriä käytettäväksi.

Toinen lämmin aamu tällä retkellä ja aamiainen nautittu ulkona.

Kumman paljon näitä bordercollie patsaita riittää meidän lenkeillä.

Ja pirunpeltoa myös riittää

Näimme pitkulaisia purjeveneitä  Umeån ja Skellefteån satamissa.

Saavuimme Umeåån, kesäkuun purjehduksen määränpäähämme torstailtatana, samaan aikaan sattui tulemaan Vaasan laiva. Kuvan tuulimyllyt oli pitkään meidän  suunnistuskohteina. Kuva otettu Umeån Stenholmin satamasta. Kilometrejä Holmönistä kertyi 41 ja aikaa meni seitsemän tuntia.

Sireenit kukkii ihan hurjina kylästä ja kaupungista toiseen.

Perjantaina kävelin muutaman kilometrin päähän hakemaan ekinokokkilääkityksen koirille. Koirat saivat vettä juodakseen, kun odottelimme eläinlääkäriä.

Holmsundleden on upea, mikä kulkee sataman läpi. Kuvan korkeat kalliot oli taas eläinlääkärin lähistöllä samaa polkua.

Voi ei miks noi koirat änkee joka kuvaan?!

Yhteensä kilometrejä kertyi kesäkuussa 689, laskennallisesti kolmas osa matkapäivistä oli lepopäiviä, joka myrskyvaroitusten, sateiden tai tuulettomuuden takia. Holmönissä ja Kemissä oli mukava viettää kesäisiä ja aurinkoisia taukopäiviä. Huomenna tavataan serkkujani ja sunnuntaina hyppäämme Vaasa-laivan kyytiin ja Kikatella jää kuukaudeksi odottamaan meitä Umeån satamaan.

3. viikko Renö - Stenskär - Pite-Rönnskär – Furuögrund - Kurjoviken (Skellefteå) - Bjuröklubb - Kallviken

Renön kävelyt tehtiin aika lailla samassa metsässä, siellä riitti suopursumättäitä, metsään sai kävellä tietä pitkin jonkin matkaa. Mutta olihan se kiva päästä metsään. Sunnuntaina oli sadetta luvassa aamusta iltaan ja niin se sitten satelikin. Sääennusteihin uskoen lähdin ulos kahdeksalta, kun olin tulossa koirien kanssa veneelle yhdeksältä, niin ekat pisarat alkoi tippua ja iltamyöhään asti satoi. Kävimme kuitenkin iltapäivällä yhdessä tunnin kävelyllä, kun sade oli hieman heikompaa. Jatkoimme tuosta tutusta metsästä pidemmälle ja sieltähän löytyi kuivemmat kangasmaastot hyvine polkuineen. Renön kalastajakylässä viivyimme kaksi yötä  sadetta ja myrskypuuskia paossa. Jari osasi olla tarkkana ja löysi lahden perukasta (joka siis oli onneksi lähellä meidän venepaikkaa) meidän lepuutttajan ja lipputangon lippuineen. Meidän onni että tuuli ja aallot kuljetti tavaramme silmien eteen.

Renöstä jatkoimme matkaamme kohti etelää, hyvä puolen välin krouvi oli Stenskär, aivan lumoava pitkä ja kapea saari.

Kuvan kaltaisia pengermuodostumia näkee usein rannoilla. 

Toiset pengermät ovat kivisempiä kuin toiset, välillä isompaa välillä pienempää kiveä.

Kikatella takanaan kalastajakylä, joka oli oma saarensa tai sitten ei, kun oli kapealla kauniilla kannaksella kiinni "meidän" saaressa.

Miehistö saapumassa laivaan. 

Majakkasaari Pite-Rönnskärin satamaan saavuimme 51 km ja 9 tuntia aamuisen lähdön jälkeen. 

Pite-Rönnskärin majakkasaaren halki meni selkeä polku.

Pite-Rönnskärin majakka on on Ruotsin toiseksi korkein. Kesäaikaan saaressa on kahvila ja majoitusta vanhoissa luotsiaseman tiloissa.

En ihan noista vessan merkintöjä ymmärtänyt. Ruotsin huussit ovat erilaisia kuin mihin Suomessa on tottunut. Niissä on aikamoinen kuilu, jonne jätökset tippuu, mitään kuivikkeita ei käytetä.

Satamaan oli saapunut ruotsalaisen perheen purjevene ennen meitä ja he olivat lämmittäneet saunan, olipa kiva päästä siistiin ja valmiiseen saunaan. Saunaan tuli jopa kaivovettä, ei tarvinnut ämpärillä kannella.

31 kilometrin purjehtimisen jälkeen pääsimme nauttimaan Furuögrundetin (Byske) satamasta, ja varsinkin sen kahvilaravintolan illallisesta. Satamasta lähti sekä pohjoiseen että etelään hyvin merkatut rantapolut. Harmillisesti en muistanut puhelinta ottaa mukaan, niin ei tullut kuvatodisteita. Taas vaihteeksi olimme sataman ainoa vierasvene. Kun teimme lähtöä kerrospukeutuneina, niin asuntovaunulomalaiset tulivat laiturille flipflopeissaan ja topeissaan. Silloin ei tunnu siltä, että ihan kaikkia vaatekierroksia todellakin tarvitsee.

Seuraavaksi olikin vuorossa kaupunkisatama 31 km päässä. Pysähdyimme Skellefteån edustalle Kurjovikenin satamaan (16 km kaupungista). Satama oli iso ja siisti. Kaikki satamapalvelut oli tarjolla ja kauppa kävelymatkan päässä. Pitkästä aikaa mukava kaupunkikävely sesseillekin.

Yön värejä ja heijastuksia.

Bjurklubbin pieni venesatama oli seuraava kohde, 42 km matkan takana. Satamassa oli jopa toinen vene sinne tullessamme, saksalainen nuori pari, jotka olimme jo  tavanneet Luleån satamassa. Pääsimme taas valmiiksi lämmitettyyn saunaan.

Seuraavana aamuna aurinko paisteli lämpimästi ja söimme ensimmäistä kertaa aamiaisen veneen kannella. Aamiaisen jälkeen lähdimme tietä pitkin niemen kärkeen harvinaisen monipuoliselle luontopolulle. Ekan kerran Kemin jälkeen oli niin lämmintä, että tarkeni paitasillaan.

Kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen koirat olivat mielestään uintinsa ansainneet, tien varrella noin 30 metrin päässä oli pieni lampi, koirat haistoi sen selvästi ja molemmat kääntyivät ja halusivat ehdottomasti sinne. Niinpä Vana pääsi kesän ensimmäiselle uinnille. Prikka hinkuu uimaan muttei mene, jollei sille jotain heitä. Vana hyppää uimaan luvan saatuaan. 

Pitkän kävelyn jälkeen olimme ansainneet hyvän juhannusaaton lounaan majakan viereisessä Majakka-ravintolassa. Vanha luotsiaseman tiloissa oli tarjolla majoitusta, tämä ravintola sekä kahvila. Ei ole ennen meidän sesseille tarjottu vettä näin hienosta astiasta.

Bjurklubbin satama, vasemmalla tilava rantasauna.

Nämä korkeat laiturit ovat hieman haastavia rantautua ja kulkeminen niissä koirien kanssa ei ihan simppeliä ole.  Onneksemme koirarampin avulla sekä Vana että Prikka menee jyrkätkin rampit niin ylös kuin alas.

Kauas merelle Bjurklubbista näkyi vain tämä kallio (kuva otettu poistuessamme). Mietin, että nyt on karu satama, en tajunnut, että tulimme niemeen, autolla pääsi ihan majakalle asti. Yllä olevista kuvista näkee, että "saari" oli kaikkea muuta kuin karu.

Kylmää on pitänyt Luleåsta asti. 

Jonkinlaiset pandasilmikot on meikäläiselle muodostunut aurinkolasien alle. Vähintään kolme vaatekertaa pitää olla päällä veneessä, vaikka satamissa olisi kuinka helteistä. Itse olen huomannut, että kevytuntuvatakissa purjehdustakin alla on huomattavasti notkeampi olo kuin paksussa villapaidassa, joka saa olon tuntumaan tönkkösuolatulta silakalta.

Myrskyä taas tiedossa niin piti etsiä suojaisa satama. Kallviken oli yksi lähimpiä matkan varrella olevista.  Positiivista oli, että pienessä kyläsatamassa oli sähköä tarjolla, vaikkei satamaoppaan mukaan sitä ollut.  Negatiivinen juttu oli että kyläsataman vessa oli epämukavan epäsiisti. Tähän asti olemme törmänneet onneksemme vain siisteihin kyläsatamiin. Päivämatka Bjurklubbilta oli loppujen lopuksi 33 km, kun 18 kilometristä oli puhe (ihmettelevä hymiö).

Olimme tietenkin ainoa purtsikka Kallvikenin satamassa, saimme kuitenkin seuraa kahdesta melojasta, jotka olivat loppusuoralla Ruotsin rannikon kiertämisessään. Heillä oli takana 50 päivää  Norjan rajalta ja Haaparanta oli runsaan viikon päässä heidän vauhdillaan. Teltat ovat siis kajakkinaapureidemme. 

Aamuinen kävelyni koirien kanssa noin kilometrin päähän olevalle kalliolle, mistä näkyy avoin meri, josta edellisenä aamuna saavuimme Kallvikeniin.

Kummeli

Huipulla tuulee

Suomessa näimme Mikkelin saarella kiviportaita, pirunpeltoa ensimmäisen kerran, nyt täällä Pohjois-Ruotsissa näitä pyöreitä kiviä polkuina tai portaikkona on tullut vastaan suunnilleen jokaisella kävelyllä. Jääkausi ja mantereen kohoaminen miltei sentin vauhdilla on tullut vastaan jokaisessa infotaulussa.

Onneksi monessa satamassa on pyöriä käytettävissä. Nyt ensimmäisen kerran kerkesin ottaa pyörän ja käydä ruokaostoksilla kylillä kuuden kilometrin päässä. Kaupasta tullessa törmäsin Jariin, joka tuli pidemmältä pyörälenkiltä, niin pääsimme yhdessä syömään kirkkokaupungin ravintolan, Lövanger Gårdenin, grillipuffettiateriaa, oli hyvää! K.o. pyörällä ajelu oli mielenkiintoista, ihan oma pyöräilyn lajinsa!

Kirkkokaupunkissa, Lövånger Kyrkstad  oli useampi tämän näköinen kuja rinnakkain ja ristikkäin. Kyrkstadit ovat ajalta, kun kirkossa oli käytävä (1600-luvun lopulta 1800-luvun loppuun).  Pitkämatkalaiset tapasivat toisiaan kirkonmenojen yhteydessä ja asuivat näissä mökkeröissä ja kuulumisia vaihdeltiin. Tämä kirkkokaupunki, Lövånger Kyrkstad, on yksi16 jäljellä  olevasta Ruotsissa.

Juhannuspäivänä oli myrskyvaroitus niinpä meillä meni Kallvikenissä kaksi yötä. 

Sunnuntaiaamuna saimme vieraita, melojanaapurimme, Ruotsin rannikon kiertäjät, olivat tekemässä lähtöä samaan aikaan, niin tarjosimme heille aamiaisen.

Robertilla ja Mikaelilla suunta kohti pohjoista vielä runsaan viikon, meillä suunta kohti etelää vielä viikon ennen kuin käväisemme kotosalla ja jatkamme matkaamme elokuussa.

Kilometrejä Kikatellalla on kertynyt kolmen viikon aikana 571.