maanantai 6. huhtikuuta 2026

Pääsiäisen hiihdot Sallassa

Pitkästä aikaa ajeltiin ihan Lappiin saakka hiihtämään, vietettiin runsas viikko Sallassa. Ihan oli mukava paikka, kevät vaan iski normaalia aikaisemmin ja ihanat ladut joista nautin Syötteellä päivittäin, olivat aivan liian jäiset, että olisin halunnut hiihdellä (perheen hiihtäjät kyllä hiihteli). Kadut taas oli mutaiset, harmi tuota aikaista kevättä. Parina päivänä ajeltiin lähelle parempia latuja, ja hiihtelin minäkin. Enimmäkseen kävelin Sallan pyhätunturia ympäri. 
Loman lopussa onneksi osui pakkaset lähistölle ja päästiin kantohangelle hiihtämään koirien kanssa.



Pyhätunturille oli kivempi kiivetä, kun käveli lenkin myötäpäivään. Jäinen jyrkkä polku alas ei houkuttanut vaikka portaissa kaiteet olikin.




Lumeen hukkuvat oksat teki hauskoja kuvia.



Metsäsuksilla nauttimassa hankikannosta. Ihan olisi normisuksilla päässyt näillä hangilla. Ensimmäisenä Sallan päivänä menimme metsäsuksilla mutta ilman hankikantoa oli kovin upottavaa.







Itärinteen kohdalta oli parin kilsan matka laavulle


Tässä ollaan polun alussa neljän kilsan patikkapolulla



Portaat ylös näyttää tältä talvella


Sama ylhäältä päin


Huipulla tuulee


tuulee päivänä kuin päivänä


Köydet ohjaa portaille









Kevätkuulumisia ja mielentilaa

Vappupäivän kävely tehtiin kaupungille päin ja siihen sisältyi kiepahdus Ristonmaan poluille. Prikka alkaa selvästi aika lailla mummo. Nousi...