Vappupäivän kävely tehtiin kaupungille päin ja siihen sisältyi kiepahdus Ristonmaan poluille. Prikka alkaa selvästi aika lailla mummo. Nousimme Jyväsjärven suunnalta Ylistönrinteet portaat Kemian laitoksen edestä - ja voi mummo pysähtyi useampaan kohtaan hengittämään ja katsoi minua toiveikkaana, että eiköhän tämä jo riitä.
Tyttöset Keltinmäen metsässä
Meidän Huhtalammen lenkistä ei ole enää paljoa jäljellä, kun meistä etelään on isot rakennustyömaat.
Löytyi kuitenkin vähän vielä vanhoja polkuja tältä ihanalta entiseltä kymmenen kilometrin matkalta. Nämä rauhalliset pitkät metsälenkit Prikka jaksaa onneksi ongelmitta.
Muutaman päivän mökkiretkellä saimme yhden yön lumipeitteen huhtikuun 25.
Mökiltä nappasimme asuntovaunun mukaamme ja seuraavalla viikolla majoitumme vaunuun, kun Jari laittoi Kikatellaa purjehduskuntoon. Vana tykkäsi bongailla ohikulkijoita ikkunasta.
Mehän kiertelimme Nallikarin rantoja ahkerasti vaikka tuuli olikin kova. Tässä Oulun rantapolliisi #1
Tässä Oulun rantapolliisi #2
Prikka latautuu
Meri oli alhaalla Nallikarin kärjessä.
Auringonlasku Nallikarin edustalla
Prikka ja rentukat äitienpäivän viikonloppuna mökillä, yhdellä metsälenkillä Prikka katosi näkyvistäni ja hetken kuluttua kuulin ajohaukkua. Tämä vielä toistui. Kovin erikoista, koska Prikka ei ikinä poistu näkyvistä, vain kakarana (yli 10 vuotta sitten) saattoi näin mökillä käydä, kun oli tuoreet peuran jäljet.
Tästä metsälenkistä seurasi Prikalle aikamoinen rangaistus, ontui pahasti nivelrikkoaan kolme päivää.
Käveltiin viikonloppuna Ilvesreitillä ja tällä kertaa kohti Hämeenlinnaa (ei siis etelää kuten useimmiten.
Prikka on jaksanut hyvin pitkäkin lenkit Vanan kanssa, mutta pienenkin riekkumisen jälkeen läähättää raskaasti, niin se vanhuus alkaa näkyä. Kepin ja pallon heitot molemmille koirille on tabu, eri syistä mutta kuitenkin.
Meidän ulkokenttä suli nopeasti, kiva kun on päästy taas treenaileen niin hoopersia kuin tokoakin
.
Mielentila
Koirapostaukset ovat jääneet sitten viime kevään, piti ihan tarkistaa, että viimeinen postaus meidän treenailusta on viime kevään 2-vuotispostaus.
Olen odottanut, että voisin postailla, että nyt on mielentila ok ja maailman valloitus voi alkaa. Mutta ei meillä ole mitään "virallista" (siis koekäyntitulosta) todistusta maailman valloituksesta, eikä ehkä ikinä tulekaan. Mutta toivottavasti mun tietoisuus palkkaamisesta on parantunut ja toisaalta on lohduttavaa, etten yksin paini palkan odotuksen ja reaktiivisuuden suhteen. Moni kokenut tokoilija on paininut samojen ongelmien kanssa, niin ei tunnut niin pahalta olla näin ongelmallinen koiransa kanssa itsekseen treenaamisen jälkeen.
Palloa en ole Vanalle heittänyt vuoteen (muuta kuin metsälenkillä, kun Vana salamana kääntyy puoleeni kauriin tai rusakon jäljiltä). Pallopalkkauksesta yritti yksi kaverinikin varoittaa, ettei Vana ehkä tarvitse pallopalkkaa. Olisinpa ottanut paremmin vinkin vastaan. Pallon ja palkkailun lisäksi korppikotkailu on ollut yksi ongelma, vaikka tätä olen osittain osannut varoa sekä Prikan että Jingan opettamana. Kiire matkaan on siis ruman näköistä ja siksi vauhtiliikkeet ovat aika lailla pannassa. Noutoa on enimmäkseen tehty niin, että Vana on päässyt hakemaan vain kuollutta kapulaa ja vain, kun ei ole kytännyt. Kapulaa olen jonkin verran heittänyt mutta Vana on palkan vain, jos on ottanut kontaktin muhun.
Toissa viikonloppuna tein mökillä pitkästä aikaa jäljen ja jösses millä raivolla Vana lähti janalle. Eli kesällä voidaan treenata pelkkää janaa. Kepeistä löytyi suurin osa muttei kaikki, siihenkin syynä liika vauhti. Onneksi malttaa lähteä tippuneen esineen hakuun nätisti.
Meidän seuruu on aika kivassa jamassa, vihdoin! Palkanodotus on se suurin ongelma, joten kovasti töitä edessä palkan vähentämisen suhteen. Tällä hetkellä olen seurauttanut namiringissä Vanaa ja se on saanut pallon treenin alkuun ja loppuun luopumisen jälkeen. Tämän jälkeen purkanut itseään juoksemalla pallonsa kanssa. Vanan kontaktin olen saanut paremmaksi seuraamisessa, kun takapalkka on odottanut ja Vana on vapautettu takapalkalle hyvästä seuruun paikasta ja asenteesta, kiitos kaverille tästä. Oilin Jyväskylän koulutuksissa ollaan käyty pari vuotta, vähän ollaan päästy tekemään liikkeitä, kun jostain syystä ollaan tehty töitä mielentilan suhteen. Hallin pihalla Vana toimii hyvin mutta, kun mennään sisään halliin, niin Vanahan on sitä mieltä, että palkkaa pitäisi saada ja heti ja olisi pitänyt jo saada!
Ihania ja tehokkaita neuvoja olen saanut Oililta mutta miten vaikea on muistaa kunnon sosiaalinen palkka ennen muuta palkkaa. Ollaan me edistyneet asian suhteen mutta ikävä kyllä sosiaalinen palkka ei tule vieläkään suoraan selkärangasta.
Olen odottanut, että voisin postailla, että nyt on mielentila ok ja maailman valloitus voi alkaa. Mutta ei meillä ole mitään "virallista" (siis koekäyntitulosta) todistusta maailman valloituksesta, eikä ehkä ikinä tulekaan. Mutta toivottavasti mun tietoisuus palkkaamisesta on parantunut ja toisaalta on lohduttavaa, etten yksin paini palkan odotuksen ja reaktiivisuuden suhteen. Moni kokenut tokoilija on paininut samojen ongelmien kanssa, niin ei tunnut niin pahalta olla näin ongelmallinen koiransa kanssa itsekseen treenaamisen jälkeen.
Palloa en ole Vanalle heittänyt vuoteen (muuta kuin metsälenkillä, kun Vana salamana kääntyy puoleeni kauriin tai rusakon jäljiltä). Pallopalkkauksesta yritti yksi kaverinikin varoittaa, ettei Vana ehkä tarvitse pallopalkkaa. Olisinpa ottanut paremmin vinkin vastaan. Pallon ja palkkailun lisäksi korppikotkailu on ollut yksi ongelma, vaikka tätä olen osittain osannut varoa sekä Prikan että Jingan opettamana. Kiire matkaan on siis ruman näköistä ja siksi vauhtiliikkeet ovat aika lailla pannassa. Noutoa on enimmäkseen tehty niin, että Vana on päässyt hakemaan vain kuollutta kapulaa ja vain, kun ei ole kytännyt. Kapulaa olen jonkin verran heittänyt mutta Vana on palkan vain, jos on ottanut kontaktin muhun.
Toissa viikonloppuna tein mökillä pitkästä aikaa jäljen ja jösses millä raivolla Vana lähti janalle. Eli kesällä voidaan treenata pelkkää janaa. Kepeistä löytyi suurin osa muttei kaikki, siihenkin syynä liika vauhti. Onneksi malttaa lähteä tippuneen esineen hakuun nätisti.
Meidän seuruu on aika kivassa jamassa, vihdoin! Palkanodotus on se suurin ongelma, joten kovasti töitä edessä palkan vähentämisen suhteen. Tällä hetkellä olen seurauttanut namiringissä Vanaa ja se on saanut pallon treenin alkuun ja loppuun luopumisen jälkeen. Tämän jälkeen purkanut itseään juoksemalla pallonsa kanssa. Vanan kontaktin olen saanut paremmaksi seuraamisessa, kun takapalkka on odottanut ja Vana on vapautettu takapalkalle hyvästä seuruun paikasta ja asenteesta, kiitos kaverille tästä. Oilin Jyväskylän koulutuksissa ollaan käyty pari vuotta, vähän ollaan päästy tekemään liikkeitä, kun jostain syystä ollaan tehty töitä mielentilan suhteen. Hallin pihalla Vana toimii hyvin mutta, kun mennään sisään halliin, niin Vanahan on sitä mieltä, että palkkaa pitäisi saada ja heti ja olisi pitänyt jo saada!
Ihania ja tehokkaita neuvoja olen saanut Oililta mutta miten vaikea on muistaa kunnon sosiaalinen palkka ennen muuta palkkaa. Ollaan me edistyneet asian suhteen mutta ikävä kyllä sosiaalinen palkka ei tule vieläkään suoraan selkärangasta.
Pikkuisen aurinkoa ilmassa ja Vanankin pitää vetäytyä maaliin hengähtämään.
Käytiin tällä viikolla Vanan kanssa tutustumassa lampaisiin täällä Keski-Suomessa. Ihan kauniisti Vana lampaita katseli ja seurasi niitä liinassa, ei sen kummemmin kuitenkaan syttynyt lampaille, vaikka innoissaan halusikin toiselle sessiolle. Lampuri totesi, että ompa rauhallinen, kiltti ja helppo koira, niin kauniisti totteli vieraan ihmisen pyyntöjä. Hieman nauratti luonnekuvaus myös hoopers-kaveriani, joka on tottunut näkemään kaikkea muuta kuin rauhallisen Vanan. Mutta kun paikkaan ei liittynyt mitään palkan odotuksia, niin rauhallisin mielin oli koirani.
Toinen positiivinen juttu meidän yhteiselossa: Ehdimme käydä melkein vuoden (viime kesäkausi jäi sattuneista syistä väliin) Hoopers-ryhmässä. Huhtikuussa uskaltauduin kisaamaan JAT:n iltakisoissa. Kaikenlaista säheltelin, viimeisen radan kolmesta selvitimme yhdellä virheellä. Kisan kuvista tuli sellainen olo, että koirahan yrittää täysillä olla kuulolla. Vanalla on hiukan vaikeaa, kun emäntä on niin epäselvä kaikissa harrastuksissa, eikä ole rauhallisimmasta päästä. Vaikka alusta asti on minut tuntemani kaverit sanonut, että tuon koiran kanssa pitää olla rauhallinen, niin en ole siihen kyennyt.
Ihanat kuvat on ottanut Elina Hirvonen / Elmu Photo.
Ihanat kuvat on ottanut Elina Hirvonen / Elmu Photo.
