Sisäinen kauneus

Tämä taitaa olla ainoa ruskakuva meidän viime viikkoiselta Köhniöjärven kierrokselta.
Ilma oli upea, aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä. 

Viikonloppuna saimme mökille ihanat koiravieraat, Rafin ja Neven. 

Ja taas aurinko helli, Prikka ei niin nauti yhteiskuvista (tai siis muiden koirien mukana olosta), niin tässä poseeraa vain kolmen koiran trio. Tässä trio maakaasulinjalla, joka oli raivattu pusikoista edellisen visiittimme jälkeen. Edellisellä kerralla en edes tunnistanut maakaasulinjaa, niin oli pusikoitunut. Vana teki paluumatkalla hienon urotyön. Pysähdyin jossain vaiheessa poimimaan sieniä. Aikani risteiltyäni sammalmetsässä huomasin, että punainen piponi (jota, en ollut laittanut taskuuni mahdollisten metsämiesten takia) oli pudonnut. Aika mahdotonta on muistella missä sitä on poikennut. Niinpä sitten hoin neljän koiralle, että "tippu" ja "etsi". Vana lähti laukkaamaan isoja kierroksia nenä pystyssä ja aikas pian tuli vauhdilla takaisin piponi suussaan.

Prikka ihan muina naisina tulossa luokseni, ja Nevellä selvästi jokin liehitys meneilläään. Pojilla holi hieman hankalaa, kun toinen koira oli ylityrkky ja toineen luotaan työntävä. Molempina päivinä mökillä huomasin vasta metsässä, että pitäisi olla huomioliivit niin itsellä kuin koirillakin. Onneksi hirvestäjät eivät tällä kertaa olleet ihan meidän lähellä

Kovasti on opeteltu suorana istumista.

 Vana ei ainakaan tässä nojaa minuun, jotain edistystä siis!

Tällä viikolla kävelimme Ylistönmäelle. Sielläkin ruska oli enimmäkseen hävinnyt mutta hienoja kivenlohkareita oli tarjolla. Prikka kiipesi tuohn jyrkkäharjaiselle kivelle ennen kuin ehdin kieltää, onneksi ei tullut haavereita.

Edellisen jyrkän kiven vieressä otettu poseeraus.

Prikka löysi myös aurinkoisen kiven, jossa halusi poseerata. Kovin poseeraavalla päällä siis tällä reissulla. 

Löydettiin ruskaa kun laskeuduimme Ylistönmäeltä Jyväsjärven toiselle puolelle.
Mattilanniemen nurmikoilla oli kivaa juoksuttaa koiria vaahteranlehtien seassa.

Iloisia koiria!

Kävelin Vanan kanssa Viitaniemeen, missä oli hienot harjut posetella ja juoksuttaa ja pysäytella Vanaa. 

Syy, miksi vain Vana oli mukana, oli Metsossa järjestetty joukkokuvaus. Kuva napattu Metson Instasta. 

Niin haaveet haihtuu, ulkoisesti vitsikäs koirani ei ollutkaan sisältä niin kaunis kuin olisin kovasti toivonut. Toisessa lonkassa oli OCD:ta ja lonkatkin vain B/C. Nikamat ihan ok. 

välimuotoinen lanne-ristinikama olkanivelen osteokondroosi nikamien epämuotoisuus

LTV0 (Normaali) Todettu/Ei todettu VA0 (Normaali)

Onneksi Vana ei ole missään vaiheessa ontunut ja nyt on vielä epäselvää mitä korjaustoimenpiteitä olka vaatii.

Eniten haaveiden haihtumisessa harmittaa se, että nyt meillä oli aatoksissa valmiina maailman ihanin uros, jonka olen tuntenut pennusta asti. Sen lisäksi, että uros on kasvanut erittäin tolkuksi koiraksi ja saanut jo hienoja saavutuksia, olisi uroksemme ollut ihanan rauhallinen ja järkevä pari sähäkälle Vanalle. 15 vuotta sitten, kun haaveilin pennuista, niin vaikeinta ja haastavinta oli löytää uros. Nyt, olisi ollut uros  löytynyt valmiina muttei sitten Vanasta olekaan äidiksi.

Vana kiinnittää yhä paljon katseita itseensä ja saa paljon hymyjä osakseen! Hienon harrastuskoiran itselleni sain, kun pientä pentua lähdin hakemaan, lähtiessä en edes ajatellut tulevaisuutta näin pitkälle. Toivottavasti Vana saa jatkossa rientää poluillamme terveenä. Itse taidan liian helposti lähteä haaveiden maailmaan. Vähemmällä pääsen näin ihan vain harrastuskoiran omistajana. Jos luustossa puutteita onkin, niin sisäistä kauneutta tässä otuksessa piisaa!

Vana noutaa tippuneen esineen Viitaniemen harjulla

Luoksarin stoppi Viitaniemen ruskassa

 

Syyskuu valoa ja ruskaa Oravivuorella sekä tokotuskaa

Syyskuun puolen välin jälkeen oli vielä kovin kesäistä koirien kirmailla. Kamerakin pääsi ulkoilemaan muutamaan otteeseen, niin saatiin kirmailukuvia niin kentältä (yllä) kuin metsästäkin (alla).

Köhniönjärven eteläpuolella

Vana loikki kevyesti Köhniön  puron yli ees taas.

Metsätiellä oli mukavasti tilaa painia ja juosta kilpaa.

Järven pohjoisrannalle eli etelärantaan osui mukavasti aurinko.

Korkeakosken rannalle tehtiin oma retkensä ja saatiin valoisassa ihan hyviä koskikuvia synttärisankarista ja kaveristaan.

Aurinkoinen päivä houkutteli meidät kävelylle myös etelän suunnalle Ladun Majalle ja sieltä Kauramäen kautta kotiin. Kauramäen vanhan tilan aitaa, uudehkon näköisiä kiviaitoja ei kovin usein näe.

Pyörätietä Jyväskylän suuntaan.

Sammaleiselle kivelle mahtuivat molemmat hyvin poseeraamaan.

 Vielä on muutama lupiinikin hengissä, vieraslajin poistamisessa on jossain panostettu enemmän, ja joissain tienvarsilla tuskin lainkaan. Korkeuseroja meillä riittää.

Tämän koiran ohjaaja sai kurinpalatusta tokoilunsa suhteen. Näin voi käydä, kun treenailee issekseen. Onneksi korjaussarjaa on luvassa. Päästiin syyskuussa Oilin koulutukseen (elokuu jäi omien menojen takia väliin). Nyt on seurantaa tarjolla kerran kuussa tahtiin. Tämän lisäksi ollaan saatu treeniseuraa tästä lähistöltä. Pelkkää plussaa siis tiedossa. Voimakas vauhti-Vana ei kuulemma tarvitse vauhtiliikkeitä, vaan nyt keskitytään rauhalliseen tekemiseen. Perusasento on vanhanaikaisesti ihan liian takana ja siksi seuraamisen paikka on ollut hukassa ja vinossa.

Vana niin nauttii veneretkistä, syyskuun viimeisenä viikonloppuna tehtiin päiväretki Mämminiemeen.

Ja tokihan Mämminiemessä aina posetellaan rantakallioilla. 

Vielä kotimatkalle lähtiessä aurinko ja hyvät tuulet hemmotteli meitä.

Mämminiemen pohjoisrannan ruskaa.

Tummat pilvet saavuttivat meidät onneksi vasta Juurikkasaaressa. Pilvet jo siirtymässä idän puolelle, niin ei edes kastuttu. Vaatteita sai reissussa olla lämpimästi päällä, mittari näytti viittä astetta ja tuulessa se tuntui aika kalsalta, onneksi oli vaatetusta tarpeeksi. 

Vietimme pitkän viikonlopun mökillä, aurinkoinen ilma houkutteli kamerakävelylle joen varteen. 

Laiturilla poseerauksia:

Toki kerkesimme hakea sieniä metsästä, ihmeen paljon löytyi vielä hyväkuntoisia kanttarellejäkin.

Vana ajoi myös hienosti 200 metrin jäljen. Jos ensi kerralla yritän hieman paremmin hillitä vauhtia, niin ei jolkottaisi keppien ohi, niinkuin nyt kävi kahdenkin kepin kohdalla.

Pitkään on ollut mielessä pysähtyä Oravivuorelle Struven pisteelle Himoksen ja Korpilahden välille.  Pari vuotta sitten yritimme Päijänteeltä käsin päästä rantaan ja näköalapaikalle. Silloinen tuuli ei antanut mahdollisuuksia pysähtyä purjeveneellä kalliorannalle.  Viime viikonlopun mökkireissulla maltoimme pysähtyä. Näkymät vuorelta oli ihan hienot, vaikka olikin sateen uhkaa ja kovin pilvistä. Struven pisteet sinänsä on tuttuja, kun lähimetsäsän Ronimäelläkin on ollut yksi mittauspiste, tornia tosin siellä ei ole ollut aikoihin. Myös Cambridgessä törmäsimme vakiolenkeillä Struven pisteisiin, mikä oli minulle täysi yllätys.