Sisäinen kauneus

Tämä taitaa olla ainoa ruskakuva meidän viime viikkoiselta Köhniöjärven kierrokselta.
Ilma oli upea, aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä. 

Viikonloppuna saimme mökille ihanat koiravieraat, Rafin ja Neven. 

Ja taas aurinko helli, Prikka ei niin nauti yhteiskuvista (tai siis muiden koirien mukana olosta), niin tässä poseeraa vain kolmen koiran trio. Tässä trio maakaasulinjalla, joka oli raivattu pusikoista edellisen visiittimme jälkeen. Edellisellä kerralla en edes tunnistanut maakaasulinjaa, niin oli pusikoitunut. Vana teki paluumatkalla hienon urotyön. Pysähdyin jossain vaiheessa poimimaan sieniä. Aikani risteiltyäni sammalmetsässä huomasin, että punainen piponi (jota, en ollut laittanut taskuuni mahdollisten metsämiesten takia) oli pudonnut. Aika mahdotonta on muistella missä sitä on poikennut. Niinpä sitten hoin neljän koiralle, että "tippu" ja "etsi". Vana lähti laukkaamaan isoja kierroksia nenä pystyssä ja aikas pian tuli vauhdilla takaisin piponi suussaan.

Prikka ihan muina naisina tulossa luokseni, ja Nevellä selvästi jokin liehitys meneilläään. Pojilla holi hieman hankalaa, kun toinen koira oli ylityrkky ja toineen luotaan työntävä. Molempina päivinä mökillä huomasin vasta metsässä, että pitäisi olla huomioliivit niin itsellä kuin koirillakin. Onneksi hirvestäjät eivät tällä kertaa olleet ihan meidän lähellä

Kovasti on opeteltu suorana istumista.

 Vana ei ainakaan tässä nojaa minuun, jotain edistystä siis!

Tällä viikolla kävelimme Ylistönmäelle. Sielläkin ruska oli enimmäkseen hävinnyt mutta hienoja kivenlohkareita oli tarjolla. Prikka kiipesi tuohn jyrkkäharjaiselle kivelle ennen kuin ehdin kieltää, onneksi ei tullut haavereita.

Edellisen jyrkän kiven vieressä otettu poseeraus.

Prikka löysi myös aurinkoisen kiven, jossa halusi poseerata. Kovin poseeraavalla päällä siis tällä reissulla. 

Löydettiin ruskaa kun laskeuduimme Ylistönmäeltä Jyväsjärven toiselle puolelle.
Mattilanniemen nurmikoilla oli kivaa juoksuttaa koiria vaahteranlehtien seassa.

Iloisia koiria!

Kävelin Vanan kanssa Viitaniemeen, missä oli hienot harjut posetella ja juoksuttaa ja pysäytella Vanaa. 

Syy, miksi vain Vana oli mukana, oli Metsossa järjestetty joukkokuvaus. Kuva napattu Metson Instasta. 

Niin haaveet haihtuu, ulkoisesti vitsikäs koirani ei ollutkaan sisältä niin kaunis kuin olisin kovasti toivonut. Toisessa lonkassa oli OCD:ta ja lonkatkin vain B/C. Nikamat ihan ok. 

välimuotoinen lanne-ristinikama olkanivelen osteokondroosi nikamien epämuotoisuus

LTV0 (Normaali) Todettu/Ei todettu VA0 (Normaali)

Onneksi Vana ei ole missään vaiheessa ontunut ja nyt on vielä epäselvää mitä korjaustoimenpiteitä olka vaatii.

Eniten haaveiden haihtumisessa harmittaa se, että nyt meillä oli aatoksissa valmiina maailman ihanin uros, jonka olen tuntenut pennusta asti. Sen lisäksi, että uros on kasvanut erittäin tolkuksi koiraksi ja saanut jo hienoja saavutuksia, olisi uroksemme ollut ihanan rauhallinen ja järkevä pari sähäkälle Vanalle. 15 vuotta sitten, kun haaveilin pennuista, niin vaikeinta ja haastavinta oli löytää uros. Nyt, olisi ollut uros  löytynyt valmiina muttei sitten Vanasta olekaan äidiksi.

Vana kiinnittää yhä paljon katseita itseensä ja saa paljon hymyjä osakseen! Hienon harrastuskoiran itselleni sain, kun pientä pentua lähdin hakemaan, lähtiessä en edes ajatellut tulevaisuutta näin pitkälle. Toivottavasti Vana saa jatkossa rientää poluillamme terveenä. Itse taidan liian helposti lähteä haaveiden maailmaan. Vähemmällä pääsen näin ihan vain harrastuskoiran omistajana. Jos luustossa puutteita onkin, niin sisäistä kauneutta tässä otuksessa piisaa!

Vana noutaa tippuneen esineen Viitaniemen harjulla

Luoksarin stoppi Viitaniemen ruskassa