Kokkola - Oulu

Kokkolan Mustakarista jatkoimme matkaa Ohtakariin ja sen beacheille, 15 km hiekkarantaa, aivan upeata!

Koirat tarkkana, mihin kippari häipyi.

Ohtakarin kalastajakylää, satamapalveluihin kuului vessa, suihkun sai, kun maksoi extraa, ei sähköä.

Parijäljestys, uusi laji (Jari oli lähtenyt lenkille ennen meitä ja tästä hän oli todistetusti mennyt).

Parijuoksua

Pariposeerausta

"kotikatumme" Ohtakarissa

Ohtakarin aamulenkillä otin kuvan Jatulin tarhasta.

Seuraava kohde kohti pohjoista oli Konikarvon kalasatama. Onkijoita riitti laitureilla aamusta iltaan.

Maisemat Konikarvon lähellä oli ihan kuin olisi ollut Järvi-Suomessa.

Konikarvon jälkeen pysähdyimme lounaalle Elävisluodon kalasatamaan. Hiekkadyynejä oli sielläkin, hieman piti etsiä pääsyä dyyneille.

Elävisluodon satama takavasemmalla

Yritimme illalla lähteä kohti Raahea mutta aallokko ja tuuli eivät tehneet yhteistyötä ja niin meidän piti kääntyä takaisin yöksi.  Kun tulimme kalasataman läheisille luodoille, niin näimme kallioilla istumassa kaksi merikotkaa. Usein olemme näitä komistuksia nähneet lentämässä. Sähköä ei olisi ollut tarpeeksi avittamaan meitä Raaheen asti. Onneksi saimme Kikatellaan sähkön laiturilta. Siis moottori latautumaan ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna uusi yritys kohti Raahea. Matkalla poikkesimme Pohjaskarin kalasatamaan tekemään lounasta. Siellä yksi kalastajista ilahtui nähtyään harvinaisen purjeveneen. Hän kyseli jäämmekö yöksi. Kerroin, että alkaa olla kiire päästä jo kotia kohti ja suihkuunkin pitäisi päästä. Hän ystävällisesti kertoi, että kyllä sataman saunaan pääsee, olkaa hyvät. Emme kuitenkaan malttaneet. Jatkoimme matkaa kohti Raahea, minne saavuimme ilta-auringon aikaan. Oli luksusta päästä suihkuun.

Raahen kaupunkikävelyllä nähtiin taas paljon hienoja puutaloja, koulukin oli näin hieno.

Raahesta sitten yhtä kyytiä aavalla merelle Hailuotoon. Hyvää tuulta oli ennusteissa mutta sivulta tulevat mainingit hidasti matkaa. Perämoottoriavusteisesti saimme tuon 45 km matkan tehtyä alle kahdeksan tunnin. Oli aikamoinen homma pitää kovassa aallokossa vene kurssissa vain kompassin ja karttaplotterin avulla, ilman mitään kiintopisteitä.

Saavuimme Hailuotoon juuri auringonlaskun aikaan, mikä helpotus päästä perille valoisalla.

Pitkien purjehduspäivien jälkeen päätimme pitää lepopäivän Hailuodossa, ulkoilimme ja nautimme dyyneistä. Saimme omat akut ladattua ansaitulla vapaapäivällä.

Lepopäivän jälkeen lähdimme innokkaina aamu kahdeksalta kesän viimeiselle etapille. Tuulet oli suotuisat ennusten mukaisesti ja kiisimme ensimmäiset 10 km Kikatellan maksimivauhtia eli noin kuutta solmua. Ehdimme jo ajatella että olemme iltapäivällä Oulussa noin 50 km päässä ja vihdoin Oulu näyttää, että Pohjois-Pohjanmaallakin voi nauttia purjehtimisesta. Kun oli kiertänyt kahtena päivänä Hailuodon rantaviivaa useammalta kantilta, niin uskoi hyvin, että Hailuoto on Suomen kolmanneksi isoin saari (Kotkan Pyhtäänsaaren kanssa.)

Ikävä kyllä vauhti hiipui, niinpä päätimme pitää lounastauon suunnilleen puolenvälin paikkeilla pienellä Kattilankallan luodolla, jonne pääsimme noin neljässä tunnissa. 

Kattilankallan jälkeen loppumatka olikin jo täysin vastatuuleen, saimme siis luovia, matka kuitenkin eteni, loppujen lopuksi matkaa kertyikin 68 km (uusi päivämatka ennätys) 50 km sijaan. Perille  Ouluun pääsimme iltakahdeksalta. Pitkä matkustuspäivä! Mutta saimmepahan yhteen päivään mahtumaan kaikenlaiset purjehdustuulet, plägää lukuunottamatta. Sadekin ropisi niskaan viimeisen tunnin ajan.

Ihana Elina tuli fanfaarein meidät hakemaan Seelarin satamasta ja säästimme skoolaukset sisätiloihin. 

* * *

Matkamme ylitti kaikki odotukset! Alkumatka oli pelkkää nautintoa, Kikatella kulki suunnilleen itse eteenpäin, jos välillä oli vähän liian tyyntä ei sekään rassannut.  Valinnan varaa kiinnostavien rantautumispaikkojen välillä piisasi ja välimatkat mukavan vaihtelevia. Liisa Ihmemaassa olo kesti pitkään.
Mitä pohjoisemmaksi saavuimme, sitä vähemmän mahdollisuuksia rantautua ja koko ajan sai olla  tarkkana matalikkojen ja karien suhteen. Usein kohde oli lähellä mutta päästääkseen laituriin sai kiertää saaren tähden sakarien lailla, ensin kohti saarta, sitten käännös itään, paluu kohti saarta, vielä käännös pohjoiseen, paluu ja sitten löytyi joko merkattu reitti laituriin tai piti vain tietää, että tuosta kulmasta passasi lähestyä määränpäätä. Haastavaa oli siis rantautuminen.
Kokkolan jälkeen iski jo täysväsymys, kun luovittiin ja luovittiin, kuitenkin koko ajan sama maisema, loputon tuulimyllypuisto, matka ei tuntunut edistyvän lainkaan. Kun myrskytuulet riepottaa, niin tuntee oman pienuutensa. Liian helpoilla oli alkumatka sujunut, siksi luoviminen ja kovassa aallokossa keikkuminen alkoi vaatia veronsa ja pääsi väsymys yllättämään. Onneksi etappi läheni kuitenkin ja lopun matkaa jaksoi taas nauttia tästä ainutlaatuisesta kesästä ja matkasta.

Itämeren rannikkoa nähtiin 1600 kilometrin verran. Matkamme kesti 66 päivää ja niistä 50 päivää oli purjehduspäiviä. Keskimäärin purjehdimme 37 kilometriä päivässä. Suurin osa rannikkokaupungeista oli meille uusia tuttavuuksia. Eniten ihastutti luonnonsatamat. Paljon tavattiin ihmisiä, joiden kanssa sai jakaa matkakokemuksia. Yllätyimme miten paljon saimme jakaa seikkailuamme myös vanhojen ystäviemme kanssa. Kiitos kyläpaikkaa tarjonneille ystäville ja niille, joiden kanssa ehdimme nähdä lyhyemmin eri satamissa, olette tärkeitä! Elokuun jälkeen olimme enimmäkseen ainoa vene vierasvenepaikoilla satamissa.
Tuollaiseen matkaan ei ihan suunnittelematta lähdetä. Kippari vietti monen monta iltaa merikorttien, netin reittikarttojen ja -vinkkien, sekä blogien  ääressä. Näin kipparilla oli monta hyvää kohdetta takataskussa ja vaihtoehtoja tarjolla eri sääolosuhteisiin. Ehdimme nähdä paljon toinen toistaan upeampia saaria ja satamia.