Perämeren ensimmäinen viikko: Oulu - Tornio

Toukokuussa teimme pari retkeä Oulun Nallikariin, niin kippari sai kunnostettua viime kesänä Seelarissa talvehtinutta Kikatellaa. Sunnuntaina toukokuun viimeisenä päivänä, olimme valmiit jatkamaan Itämeren kierrostamme Pohjanlahden perukoilta. Lähdimme sateisesta Oulusta aamukymmeneltä. Meitä oli kolme matkassa ensimmäisen viikon, kun saatiin ekaluokkalainen tyttären poika mukaan matkaan. 

Puolen välin krouviksi osui sopivasti Kiviniemen kalasatama lohikeittoineen, nammn! Kiviniemen koulun piha oli valtaisan hieno puuhapaikka erilaisine kiipeilytelineineen.

Illalla vasta kahdeksan maissa saavuttiin Iin Röyttään. Matkakilometrejä kertyi 50 kaiken luovimisen jälkeen. Ensimmäisen illan olimme sataman ainut vene, seuraavana päivänä laiturissa kävi useampi vene ja jokunen jäi yöksikin.

Röytän kesäkeittiö oikealla.

Tästä vekottimesta oli iloa pariksi päiväksi

Vanan synttärikuva!
Vana täytti 3 vuotta toukokuun viimeisenä päivänä, meidän ensimmäisenä purjehduspäivänä. Heikkojen tuulien takia vietimme Röytässä kaksi yötä. Hieman oli sateista, hyvin sinne sateeseen kuitenkin mahtui kävelemään ja kiersimme saaren luontopolun.
Onneksemme Seelarista tuli seurakaveri saunomaan, niin pääsimme mekin saunomaan. Onneksi pääsimme, koululaiselta löytyi yksi punkki ja minusta kuusi! Ilman saunaa olisi todennäköisesti jäänyt löytämättä.

Röytästä jatkoimme matkaa pohjoiseen (36 km) sateessa ja kylmässä tuulessa, kaikkia vaatekerroksia tarvittiin. Tuli taas pitkä päivämatka Iin Vatunginnokkaan. Saavuimme tiistaina paikalle, niin jäimme ilman kahvilapalveluja (keskiviikkona olisi kahvila ollut auki) saimme sentäs sähköä ja lämmintä vettä. Iin nähtävyys oli tuulimyllyt ja nukuimme parin sellaisen kainalossa, ihmeeksemme veneeseen ei mitään siipien suhinaa kuulunut. 
Matkaparkin kautta pääsimme käyttämään huoltorakennuksen tiloja.

Kuva upealta Oolannin polun rannoilta, lyhyehkö polku lähti kalasataman lähistöltä Vatunginniemen toiselta puolelta.

Tikapuilla oli hieman ruuhkaa

Seuraa johtajaa

Onneksi alkoi sinistä taivasta näkyä pikkuhiljaa ja saavuimme aurinkoiseen kesäiseen Kemiin keskiviikkoiltana, tämä legi oli 42 km. 

Ilmeisesti vierasveneet ovat Kemissä isoja, meillä oli hieman haasteita päästä veneeseen tai laturiin. Onneksi koiraramppi helpotti meitä kaikkia. Olimme ensimmäisen yön jälkeen ainoa vierasvene. Ensimmäisenä yönä meillä oli seurana Seelarista lähtenyt iso purjevene Liv, jonka olimme tavanneet jo Röytässä. Positiivista oli, että vierasvenesatama oli kahden veneseuran yhteinen ja vierasvenevastuu oli vuorokuukausina jomman kumman vastuulla. Lähistöllä oli monta hyvää ruokapaikkaa, uimarantoja, leikkipuisto ja koirapuistokin.

Koirille ei ole vuoteen heitetty mitään (kummankin koiran kiihkoilun takia ja Prikan nivelrikon). Nyt upea hiekkarannan kunniaksi koululainen sai heittää muutaman kerran vesileluja veteen ja kumpikin koira höynähti vuorollaan.

Kemistä otinmme suunnan Ruotsin rajan tuntumaan, Selkäsarveen, kerrankin lyhyempi matkapäivä, vain 25 km. Wau, olipa upea saari, ihan tuli saaristomeren kauniit saaret mieleen.

Oli katajikkoa, hiekkaa, lehtoa. Saaren lehtomaisemasta pitää kesälampaat huolen.

Selkäsarvi oli ehdottomasti ensimmäisen viikon helmi, laiturissa oli yksi vene meidän lisäksi, pari venettä kävi vain saunomassa perjantai-iltana. Selkäsarvi on myös siitä hieno helmi, ettei siellä ole punkkeja. Näin meille kertoi saaren vakiovieras, joka kertoi punnkitutkijoidenkin käyneen asiaa ihmettelemässä. Selitykseksi punkittomuudelle on ehkä saaren erityiset talvi-olosuhteet, josta punkit eivät selviä.

Selkäsarvesta posottelimme moottoriavusteisesti 35 km aika lailla suoraan pohjoiseen Ruotsin ja Suomen rajaa pitkin kohti Torniota. Kikatella lipui suunniteltua satamaa kohti iltapäivällä, hieman alkoi huolestuttaa, kun laitureita ei vaan näkynyt, vaikka satamarakennukset näkyikin. Puhelinsoitto satamaan selvitti, ettei laitureita vielä ollut laitettu. Onneksemme olimme ajaneet rahtisataman ohi muutamaa kilometriä aikaisemmin ja soittamalla sinne saimme tietää, että siellä oli laiturit vedessä, sähkö ja vettäkin saatavilla. Satama-alueella toimi palvelut ja siellä oli kauniit piharakennukset ja saunomaankin pääsimme rantasaunaan mutta ihan kuin olisi rahtisatamassa ollut. Ei ollut Puotikari ulkoilevien ihmisten paikka asfalttipihoineen ja aitoineen. Viereiset metsätkin oli aidattu ja kun sateisena aamuna lenkin tein, niin hyttyset ja sade eivät tehneet tästäkään ulkoilusta positiivista kokemusta. Oli niin ankea paikka, ettei kuvaa otettu. Niin oli viikko koululaisen kanssa ohi ja oli aika sanoa heipat reippaalle kansipojalle!
Ensimmäisenä viikkona matkakilometrejä kertyi yhteensä 188.